Joulukuu 2012 - 2/304

1.12. Talviralli
Kuukausi alkoi perinteisellä PLY:n talvirallilla jolla olin ensimmäistä kertaa mukana.
Alangon Pasin kanssa ralli aloitettiin jo pimeyden vallitessa pöllöjen hakemisella. Vaikka Pasi oli viritellyt komian valonheittimen ei pimeä aika tuonut lajin lajia. Jatkuva lumisade söi kaiken näkyvyyden lampusta huolimatta.
Ensimmäinen valoisan ajan etappi oli Kuuminaisten Hevoskari jossa kova tuuli ja pakkanen tekivät olon ja havainnoinnin nopeasti sietämättömäksi.
Ralli jatkui loppuun asti samoissa merkeissä ja lajilistalle kertyi vain 43 merkintää.
Kuvaavaa on että hippiäinenkin kuultiin vasta viimeisenä lajina pimeyden jo laskeutuessa.
Kirkkaimpina kruunuina löytyivät viiksitimali ja taviokuurna kun puuttumaan jäi esimerkiksi räkättirastas. Pohjustustyötä tehtiin 0-linjalla ja se näkyi.
Ei silti, ralli on ihan mukavaa puuhaa.
Minut yllätti se, että valoisana aikana on todella kiiru ja etukäteen pitäisi reitti kunnolla suunnitella ja myös pysyä suunnitelmassa. Ilman muuta ensi vuonna uudelleen sillä lintumaailma on talvella hiljainen ja tämä tuo kunnon toimintaa keskelle kaamosta. Ja rallipurku oli hauska uusi kokemus sekin.
Ensi vuonna suklaakalenteriheebot eivät helpolla voittoa kuittaa.....

3.12.Toukari
Raria pukkaa nyt joka puolelta ja siksi ajattelin lähteä Toukarille niitä pakoon vaikka tikliä kuvaamaan. Rallissa jouduttiin tikliä oikein hakemaan enkä niitä nytkään löytänyt.
Toúkarin tornilta poistuessani huomasin polun viereisessä koivussa jonkin kokkareen joka osoittautuikin varpuspöllöksi. Kiva! Reppu selästä ja okulaari tanaan mutta pöllö ei tuota ootellut vaan singahti metsikköön. Lähdin tekemään latua ja löysin pöltsin uudelleen pikkulintuja kyttäämästä. Lempilaji on kiva kohde harjoitella hienossa talvikelissä!

Varpuspöllöllä on tuima ilme pieneksi linnuksi

8.12. Tiklejä
Pihalle pitää lähteä ja taas Toukarille tiklijahtiin. No johan oli parvia paikalla pari kappaletta ja yksilöitä 120. Mäen talventörröttäjät ovat paikka josta näitä löytää.

Aika pulinaa


12.12. Sontakangas
Kaatiksella on sentään lintuja talvellakin. Lokkeja koetin tihruttaa josvaikka niistä löytyisi jokin poikkeavannäköinen jonka kanssa saisi painiskella. Vaikka lokkiopiskelu on alkutekijöissään totesin ettei erikoisempia joukossa majaillut.
Kaatista reunustavassa metsässä oli sentään pari hiirihaukkaa joista toisen perässä jouduin vähän ajelemaan ennen kuin haukka pysähtyi kuvausetäisyydelle. 



21.12. Pasili!!!
20.12. Jarmo T. Koistisen polvet olivat varmaan hetken vetelinä. Sillä tuona päivänä hän löysi Paraisilta Utön saarelta Suomelle uuden lajin! Ilmeisesti Virossa majaillut Euroopan kolmas kettusirkku* oli siirtynyt Suomeen Utön museon ruokinnalle. HUIMAT onnittelut!!!
Olin löytöpäivänä päässyt yövuorosta ja ennen puoltapäivää alkanut viestirumba ei meinannut mennä millään tajuntaan.
Onneksi Bongariliiton johto oli hereillä ja laittanut töpinäksi sillä nopeasti ilmoitettiin että 21.12. kello kuusi starttaa Aspö-niminen laiva reitille Turku - Utö.

Reipasta ja intoa puhkuvaa bongariporukkaa
Porista matkaan ampaisi kuusi bongaria. Hain Aalon Veikon kyytiin ja Ohotamäherryksestä viisastuneena matka alkoi jo klo 03.30. Turussa ei juuri odoteltu ja klo 6.15 Aspö lähti laiturista sata bongaria sisuksissaan.
Utössä laivasta noustiin hyvässä järjestyksessä Jarmo Koistisen ottaessa porukan vastaan. Sirkun kerrottiin majailleen muutamalla saaren ruokintapaikalla ja porukka jakaantui noille havaintopaikoille.
Ensivilauksen sirkusta sain varsin nopeasti. Myöhemmin Alangon kanssa siirryimme sillä hetkellä bongarivapaalle Koistisen ruokinnalle jossa kettusirkku oli meitä odottamassa. Saimme pitkään seurata linnun puuhailua joka olikin aika hauskaa sirkun polkiessa maata niin että lumi pöllysi. Välillä se pörhisteli höyhenistöään ollen pulloharjan näköinen.

Kettusirkulla on kettusirkun elkeet



Utössä oli muutenkin mukavasti lintuja. Paikalla olleita vuorihemppoja en nähnyt mutta sarvipöllö yhytettiin puusta keskellä päivää.


Kettusirkku on plakkarissa ja tyytyväinen porukka siirtyy takaisin laivaan.

Kettusirkkubongaus meni täydellisesti putkeen. Sosiaalisena tapahtumana retki oli ensiluokkainen sekä hienosti järjestetty. Vaikka laivamatka oli pitkä mennen tullen tyytyväisyys näkyi jokaisen ilmeistä. Yksi tyytyväisimmistä oli Veikko Aalo joka kettusirkulla posautti 400 lajin pyykin rikki. Onnittelut Veikolle!


23.12. Mukara
Pitkään jatkunut hiljaiselo olikin muuttunut rariputkeksi! Kahdeksan maissa startattiin Laihon ja Pitkäsen kanssa Huittisista kohti Espoota kohteena mustakaularastas*. Lintu oli kuuleman mukaan löytynyt jo 19.12. ja tiedotukseen rastas ilmestyi 22.12.
"Lintutieteen Tohtori" Jörgen Palmgrenilta saaduilla hienoilla ohjeilla paikka löytyi nopeasti ja upea rastaskin oli kiltisti paikalla patsastellen ruokinnan kunkkuna. Kolmet eliskättelyt veivailtiin ja oltiin tyytyväisiä ettei sentään Ivalossa asti tullut käytyä : )

Mustakaularastas on ensimmäinen sepelrastasta harvinaisempi rastas jonka ikinä olen nähnyt. Siksi tämän linnun näkeminen tuntui erityisen makealta. Suurkiitos ruokinnan omistajalle joka suvaitsi bongariporukan seisoskelun aitansa takana. 1.1.2013 uudelleen?
Rastasihailun jälkeen siirryimme muutaman kilsan päähän hakemaan urbaanimetsoa.
Lintu oli jo viikkokausia viihtynyt asutusalueella ja Tiirassa olleella viimeisellä havispaikalla lintu oli vieläkin. Paikka oli keskellä matalien kerrostalojen ympäröimää pihaa! Siellä tuo metsien iso körmy istui pienen männyn alla ja käyttäytyi kuin hidas fasaanikukko.

Kovin oli mehto rauhallinen. Mitä mahtaa tapahtua kun kevät koittaa?



Joulukuussa kaksi elistä*(323-324) ja vuodareita kans 2. Hiljaista oli kunnes kuun loppu toi kivat joululahjat.

JOULUKUUN VUODARIT : 2 /304
Kettusirkku21.12.2012  Parainen Utö 1p
Mustakaularastas23.12.2012  Espoo Eestinmalmi 1k p ruokinnalla


Projektin päätös.
Vuodarien kerääminen toi mielenkiintoista puuhaa koko vuodelle 2012. Lintutietoutta ropisi tyhjään laariin niin paljon ettei kerralla enempää mahdu. 
Uusia kasvoja tuli tutuiksi kymmeniä. Bongauspaikoilla heistä kaikista näkyi yhteinen tekijä: into! Keräilyvietti on ihmisessä vahva vaikuttaja ja bongareissa se näkyy positiivisessa mielessä erityisen vahvana. Vai mikä saa ihmisen menemään säässä kuin säässä minne vain höyhenpallon perässä kunhan valtion raja ei ylity?
Yksi selittävä tekijä on elämykset. Onnistuneesta bongauksesta saa hyvät kicksit! Puhumattakaan siitä että itse löytää jotain superia.
Vuoden aikana näin paljon uusia lintupaikkoja ja Suomen luontoa. Tunteita tuli koettua huipulta pohjalle, jopa pelkoakin. Nimittäin kesällä jouduimme tamperelaisen lintukuvaaja/matkaajan Timo Havimon kanssa keskellä Yyterin lietteitä rajun ukkosen keskustaan. Ukkospilvet kiertelivät rantaa emmekä niistä välittäneet kunnes tuli tyyntä ja alkoi ryskyä niin että housut meinasi pudota. Painelimme korvat luimussa ruovikkoon kyykkyyn putken jäädessä rantaan ukkosenjohdattimeksi. Pakomatka olisi tarkoittanut avoimella rannalla kävelyä ja ajattelimme että on parempi pysyä piilossa. Tuli jo mieleen ettei täältä selvitä mutta lopulta ainoaksi tappioksi jäi pimentynyt kännykkä joka sekin viimein kuivui.
Onneksi pinnat eivät nollaantuneet vaan vuodarimittari pysähtyi vuoden lopuksi lukuun 304. Minulle se on OK. Varsinkin kun eliksiä napsui pyöreät 50 lajia.

Kaivelin vielä Tiirasta tietoja lajeista jotka tänä vuonna on Suomessa nähty mutta joita en itse onnistunut havaitsemaan.
Teoriassa 14 lajia lisää olisin voinut saavuttaa tänä vuonna. Omasta laiskuudestani johtuvaa vajausta tuli kuusi lajia.
Niinikosken Suomen ennätys 317 on niin kovaa luokkaa ettei vuonna 2012 sen lyöminen ollut mahdollista. Jokaiseen lintuun ei vain ehdi eikä kaikkia näe vaikka paikalla käy.
Mutta nyt pitäisi päättää yrittääkö tulosta vuonna 2013 sillä vuosi vaihtuu ja Utössä on ainakin Tapanina vielä kettu paikalla....


Jossittelutaulukko:

EnsihavaintoLajiHav.Oma kommenttiJos…
8.1.2012Pikkukajava100En panostanut. Halias?x
25.1-16.2.2012Mäntysirkku1Otin kandista pari huonoa scouppiax
1.4.2012Harmaasirkku3Näin Lapissa mutta en tarpeeksix
15.4.2012Avosetti10Kaksi kertaa lähelläx
21.4.2012Riuttatiira>10En panostanut. Hanko?x
22.4.2012Leveäpyrstökihu>20Keväällä useita. Syksyllä vain 2 havista!!!x
22.4.2012Isovesipääsky5Vihdin lintuun oli mahdollisuusx
25.4.2012Arohiirihaukka3Ei bongattavissa
28-29.4.2012Nummikirvinen4Merikarvian lintua haettu
4.5.2012Lyhytvarvaskiuru10Jämsän lintu oli bongattavissax
6.5.2012Ruskohaikara2Ei bongattavissa
10.5.2012Rusorintakerttu1Ei mahdollisuutta, oli Utössä päivän
12.5.2012Käärmekotka8Virolahdella nähtiin mutta liikaa etäisyyttä
17.5.2012Valkosiipitiira3Ei mahdollisuutta, itärajalla lyhyen ajan
17.5.2012Pikkukotka2Ei bongattavissa
20.5.2012Kaukasianuunilintu1Ei bongattavissa
21.5.2012Mehiläissyöjä6Ei bongattavissa
21.5.2012Tundravikla3Härkmeren lintua haettu
22.5.2012Ruostepääsky2Ei bongattavissa
27-30.5.2012Amerikantukkasotka1Haliaksella ollessani lintu ei paikallax
31.5.2012LapinuunilintuPesimälaji!!! Bongaamistani linnuista ei yhtään borealista. Porin yksilö oli pimitetty.x
3.6.2012Isohaarahaukka1Ei bongattavissa
8.6.2012Siperiankurmitsa8Super-käteenx
18.6.2012Töyhtökiuru1Ei bongattavissa, Rönnskärillä
2.8.2012Sininärhi1Tieto myöhässä??
3.8.2012Hietatiira1Liminka, yritetty
29.9.2012Ruskouunilintu2Ylöjärven lintua haettu, toinen Rönnskärillä
4.10.2012Etelänsatakieli2Ei mahdollisuutta
6.10.2012Hippiäisuunilintu14Vartin myöhästyminen Porissax
15.10.2012Harmaakurkkurastas110min. viive hälystä oli liikaa
3.11.2012Ohotanlokki1Super-käteenx
4-8.11.2012Mustakurkkurautiainen1Oli mahdollinen, laiskottix
4.11.2012Mongoliankirvinen1Ei edes mietitty. Saaressa Korsnäsissä

2 kommenttia:

  1. Onnea hienosta saavutuksesta! Blogia oli mukava lukea. Kai kiinnostavia juttuja ja kuvia löytyy myös vuonna 2013?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänx!
      En kiinnostavista jutuista tiedä mutta jatkoja julkaisin just.
      Kuvat puolestaan olleet mielenkiintoisia koska pääsääntöisesti muiden ottamia. Mutta jatkossa kuvitustaso ei ainakaan nouse koska pyrin ne itse napsimaan. Huom. Pyrin.

      Poista