Lokakuu 2012 - 4/298

3.10. Aavikkokultarinta (Mikä se on?)
Kuukausi alkoi räyhäkkäästi. Olin Liljan Tapanin seurana Kaarluodon tornissa kun känny alkoi naksua.
Gustav Nordenswan oli löytänyt erikoisen pikkulinnun Porvoon Söderskäriltä ja työnimenä oli pikku- /aavikkokultarinta. Söderskär on saari, mites sinne pääsee? Toivotaan että kyseessä on joku muu kuin pikkukultarinta joka jo listalla on.
Laihon kanssa soiteltiin heti ja sovittiin lähtötelineet pystyyn päivitystä odottelemaan.
Puolitoista tuntia kului ja klo 9.50 päivitys kertoi linnun olevan mahdollinen vaaleakultarinta.
Laiva M/S Runeberg oli tilattu ja lähtö klo 13.30. Kääk! Matkaa 350 kilsaa ja aikaa kolme ja puoli tuntia. On muuten kiiru. Autoon ja menoksi.
Matkasuunnitelma muuttui hetkessä kun Alangon kanssa sovittiin treffit Tampereentien viereen Mikkolaan. Aallon Veikko kaupungilta kyytiin ja Skodan nokka Tampereen kautta moottoritietä jotta edes teoriassa oli mahdollisuus ehtiä. Laiho lähti suoraan Vammalasta hommista ja Pitkänen Huittisista.
Oltiin jo loppumatkalla kun todettiin että hyvin ehditään. Edellä menevän vihreän Mondeon rekkari näytti tutulta, sanoin Pasille että ajas ohi niin katotaan meneekö Pitkänen tossa. Pasi hurautti ja Pitkänenhän se siinä. Soitin piruuttani hänelle ja leikin poliisia. Varsin osuva pila sillä vähän aikaisemmin moottoritiellä poliisi oli tietämättämme muistuttanut Pitkästä nopeusrajoituksista ja antanut armollisesti ajoaikaa vielä puoleenyöhön.

Matkan aikana laji vaihteli vaaleakultarinnan ja raman eli aavikkokultarinnan välillä. Minulle ihan sama kumpi, kovia molemmat. Tosin rama on uusi splitattu laji joka Suomessa havaittu vain kerran aikaisemmin.



Bongaripotti nousemassa laivaan. Kuva Jani Vastamäki

Laivamatkan aikana pohdiskelin kuinka iso saari Söderskär mahtaa olla ja kuinka monessa puskassa lintu voi piileskellä. Joku koiranleuka totesi että ramalle sopisi aavikko paremmin.
Lopulta lintu osoittautuikin aavikkokultarinnaksi. Sijaintipaikalle pienelle luodolle jolla oli vain pari puskaa ja muutama kataja mentiin riippusiltaa pitkin.


Kuva Tapani Lilja

Puskien eteen ryhmityttiin riviin ja siellä tuo dudenkin silmissä erikoisen vaalea ja pitkänokkainen pikkulintu aavikkokultarinta* kävi hyvin esillä.
Kärkibongaritkin saivat listantäytettä vielä seuraavanakin päivänä.


8.-9.10. Rusti!
Seuraavaksi aloimme Laihon kanssa suunnata katseita pohjoiseen. Nimittäin Oulun Ruskon kaatikselta oli Hailuodon lisäksi saatu viime päivinä muutama havainto tunturihaukasta.
8.10. tuli taas Ruskosta havainto ja silloin päätimme ensimmäisinä etelän bongareina lähteä. Pääsin iltavuorosta klo 23 ja saman tien suunnaksi otettiin Oulu Pitkänen kolmantena lenkkinä.
Matkalla alkoi suolikin kurnia ja totesimme että tähän aikaan vuodesta välillä Pori-Oulu on vain kaksi 24h huoltista. Toinen on Kalajoen Shelli ja toinen Tupoksen ABC. Kalajoella pysättiin ja saatiin kassaneiti nikottelemaan kun kysyttiin voisko huoltamon penkeillä vetää pikku sikeet. Avulias neiti ohjasi meidät huoltiksen perälle, sillä joku paikalle eksyvä saattaa pelästyä että täällä makaa sammuneita.
Koomasta selvittyämme paineltiin suoraan ruskotunturin laelle jonne pääsee autolla. Mäen juurella päivysti hiiripöllö tolpan nokassa ja aateltiin että nähtiin sentään jotain.
Aamu alkoi sarastaa ja varislinnut ja lokit kerääntyivät paikalle. Rustia ei näkynyt ja siirryin kiertelemään "tunturin" reunaa haeskellen edellisenä päivänä ilmoitettua raritaskua huonoin tuloksin. Staijailu jatkui ja mielenkiintoa nosti kaukana voimapylväässä istuva ruskehtava petolintu. Peto näytti kanahaukalta mutta etäisyyttä oli niin paljon että mäelle tulleet paikalliset harrastajat Kalle Hiekkanen ja Johannes Hänninen hyppäsivät autoon ja ajelivat lähemmäs. Putkella seurasin poikien reaktioita enkä oikein saanut selvää mitä oli tekeillä. Lähdin itse ajelemaan paikalle ja autosta hypättyäni nuorukaiset sanoivat että tossa meni tunturihaukka ja putosi! Tipahti onneksi lähelle ja siinä tuo himottu istui maakasalla aika hyvässä naamiossa. Soitin kavereille tunturille ja nuotittelin linnun paikkaa. Laiholle ja Pitkäselle elikset sekä dudelle tosi kova vuodari.


Tunturihaukka 9.10.2012 Ruskon kp Oulu. Kuva Jari Laiho

Myöhemmin lintu löytyi läheltä porttia valotolpan päässä istumassa. Päästiin ajamaan viereen ja Laiho onnistui saamaan pari kuvaa.

Riehakkaissa tunnelmissa rustin ruksanneina suunnittelimme paluumatkalla käyntiä Kalajoella sekä Lohtajan Ohtakarissa. Suunnitelma kuitenkin muuttui kun Porin Reposaaresta ilmoitettiin hippiäisuunilintu. Ilman stoppeja Räpsööseen vaan vartin vesiperä tuli. Pro ei enää ollutkaan alueella missä se oli nelisen tuntia pyörinyt. Harmi. Tatin ottama kuva linnusta on niin poikkeuksellisen täydellinen että se pitää silti laittaa. Suolaa haavoihin.

Hippiäisuunilintu 9.10. Reposaari. Kuva Tapani Lilja

12.10.  Humei
Vuorossa taas kiva paikko. Helsingin Tähtitorninmäeltä ilmoitettu taigauunilintu osoittautuikin kashmirinuunilinnuksi jota en tammikuussa käynyt Hangosta hakemassa.
Lisäksi 8.10. Erikssonin Pekan Mäntyluodosta löytämä humei oli minusta sadan metrin päässä eikä Pekan lisäksi kukaan sitä enää löytänyt.
No Hesassa oli nyt tarjolla. Ismo kyytiin ja pikavauhtia paikalle. Loppukurveissa ajeltiin ilmeisesti yksisuuntaista väärään suuntaan jotta päästiin Argelanderintielle jossa lintu oli havaittu. Tuota ei vissiin olisi saanut ajaa mutta näin lähellä putkiporukkaa eikä parkkia missään. Auto porukan lähelle ja autosta hypättyäni kashmiri oli ihan vieressä kutsuja huudellen. Muutama minuutti ihailua ja äkkiä autoon ennen  pikavoittoa. Joskus bongaus on sujuvaakin.
Tosin lintu ja sen ääntely keskusteluttaa vielä marraskuun puolivälissäkin. Kai se humei oli.



Kashmirinuunilintu Helsinki Tähtitorninmäki 12.10. 2012. Kuva Eino Hiekkanen

14.10. Hodari
Porukka haalittiin kasaan ja Salokankaan venekyydillä Säppiin. Haaveena kompata Suomen parhaalta taigakirvispaikalta Hanhiston niityltä lintu esiin. Saarikierros alkoi lännennokalta jossa lapintiira nosti kuukausipinnamiehissä kierroksia.
Matka jatkui Hanhiston niityn reunaan johon ryhmittäydyttiin koko niityn leveydeltä riviin. Tuskin päästiin alkuun kun kirvinen ponnahti ääntelemättä ilmaan ja suunnisti metsän reunaan katveeseen emmekä nähneet laskeutumispaikkaa. Heräsi keskustelu jonka tuloksena lintua ei pidetty niittykirvisenä. Rivi jatkoi kulkuaan. Lähimpänä metsän reunaa olleen Liljan Tapanin kanssa koetettiin silmä kovana katsella reunan puita. Tatti pysähtyi ja tiirasi tarkkaan yhteen puuhun. Ensin näkyi takavarpaan kynsi ja pikkuhiljaa lisää kunnes Tatti möläytti että kirvinen! Hodari!
Tunsin koko vuodaripainemassan rojahtavan olkapäille. Tämä on nähtävä! Vaan missä se on? Puustosta oli Tapanin hankala nuotittaa mutta sitten näkyi liike ja taigakirvinen pomppasi hetkeksi avoimelle oksalle. Vihreä selkä, valkoinen pilkku korvan takana ja sitten tuo häipyi metsään eikä saarikierroksen jälkeen enää alueelta löytynyt. Tatti näki lintua pitempään ja huisintärkeä ja vieläpä spontaani vuodari oli plakkarissa.

Taigakirvinen vuodelta 2011 samoilta paikoilta. Kuva Petteri Mäkelä

14.10. ilmoitettiin vielä ruskouunilintu Kirkkonummen Rönnskäriltä joka on suljettu saari enkä alkanut edes mietiskellä miten sinne pääsisi vaikka kiinnostikin.


16.10. MäkPe staijasi partsiltaan Porin rautatieaseman lähellä räksälaumaa ja yhytti harmaakurkkurastaan. Olin kaupungilla liikkeellä mutta 10 minuutin viive oli liikaa ja rastasparvi ehti hajota. Hämmästyttävän nopeasti oli isohko porukka paikalla ihmettelemässä mihin suuntaan rastaiden perässä pitäisi painua. Kielet oli pitkällä mutta lipottavaa ei löytynyt seuraavanakaan päivänä.


Kuukauden loppuun Lappeenrannassa majaili etelänsatakieli. Lintu oli omakotitalon pihalla ja bongausmahdollisuus tuntui kovin rajoitetulta. Kuulemani mukaan tuo rajoittuneisuus juonsi juurensa takavuosien balkaninsieppotapaukseen josta en enempää selvää ottanut. Bongariliiton työvaliokunta sai viidelle hengelle mahdollisuuden linnun katseluun. TVK ilmoitti että olin yksi heistä ja valmistauduin aamuyön pitkään ajeluun vaikka oli kesäkummit alla.
Peti kutsui jo kun MäkPe laittoi viestin ja tiedusteli että joko mulla on satakieli vuodareissa. Täh? Tarsigerissa oli onneksi kuvia joissa todettiinkin etelänsatakieli tavalliseksi satakieleksi. Eipä tarvinnutkaan lähteä. Bongariverkossa pidettin TVK:n pienen porukan valitsemista bongaukseen kovin epädemokraattisena. Asia käsittääkseni hoidettu ja kirveet kuopattu.


Taviokuurna
on syksyn 2012 vaelluslaji. 21.10. Merikarvian Kasalan uudesta tornista kaverit laskivat 250 etelään menijää. Siitä asti näitä kauniita ja hienosti vihelteleviä kuurnia on saanut Satakunnassa ihailla lähes jokaisella retkellä. 3.11. havaittiin Kasalassa yli 600 muuttavaa. Viimeksi Satakunnassa oli vaelluksentynkää ollut nähtävillä vuonna 2001.

Taviokuurna 21.11.2012 Tyrnikari Pori. Pihlajanmarjojen loputtua siirryttiin tyrneihin.



Ensimmäiset treenikuvat Canon D7 + 100-400 zoom

27.10. Ei nunnaa mutta immeri lohdutti
Meri-Porin puskien potkiminen, komppaaminen ja tyhjän meren toljottaminen alkoi puuduttaa. Toivo heräsi 26.10. kun Säpistä leiriporukka ilmoitti nunnataskun. Keli oli sinä päivänä haastava joten saarelle päästiin vasta seuraavana päivä. Lintutiedotukseen laitoin viestiä järjestetystä venekyydistä ja jopa yksi bongari saatiin mukaan.
27.10. viiden sakilla lähdettiin pimeässä Salokankaalta hyytävän arktiselle merimatkalle.
Saaressa päivysti viidentoista hengen porukka josta rantautuessamme osa oli vielä unessa plesa(nunnatasku)-juhlien jälkeen.
Aloitimme perinteisellä lännennokan staijilla ja matka jatkui kohti eteläkaria jossa tasku oli viihtynyt. Silloin Mäkelän Matin känny soi ja huonosta kentästä huolimatta ymmärrettiin että lähellä rantaa oli tulossa amerikanjääkuikka(Gavia immer). Alkoi hillitön tiiraus ja yhdessä todettiin että tähän mennessä linnun olisi jo pitänyt meidät ohittaa. Seurasin taivaanrantaa kun putkeen osui tumma lintu joka näkyi välillä uimassa aaltojen seasta. Ensin kävi mielessä merimetso mutta hetkinen: ihan tykkikaula ja massiivinen nokka. "Se immeri putos tähän!" huutelin ja näin vielä pari vilausta. Merestä oli vähän vaikea nuotitella ja lähdettiin vaihtamaan paikka korkeammalle. Lisää hämmennystä tuli puhelulla joka kertoi että lintu oli nähty lennossa ja oli jo ohittanut meidät.
Sanoin Eteläkarille noustessa että kyllä siinä immeri uiskenteli ja että puhelu oli varmaan väärinkäsitys. Näin oli sillä kohta Perttulan Heli näki saman "merimetson" ja linnun sai kuitatttua loputkin saaren porukasta plesa-juhlijoita myöten.


Tismalleen tältä "merimetso" näytti. Amerikanjääkuikka ad tp 26.12.2006. Kuva Jukka Haapala


Retkikohde nunnatasku puolestaan pysyi piilossa koko saaressa olomme ajan. Ilmeisesti lintu piti siestaa jatkuvasta lumi- ja räntäsateesta johtuen.
Palattiin maihin ja ajellessani töitä kohti noin kahden aikaan Matti soitteli ja kysyi "arvaas mikä Säpistä löytyi? Plesa oli tullut alkuperäiselle paikalle!" No voi rähmä! Hetken tuntui siltä että nyt alkoi riittää : (
Kelikin muuttui jatkossa niin huonoksi että Säppi sai nyt jäädä.
Vaan periksi ei anneta. Tohmajärvellä odotti ruokinnalla viitatiainen ja Ivalossa mustakaularastas. Lapinreissu tuntui nyt pitkältä mutta itärajalle päätin lähteä kuukauden viimeisenä päivänä kello 23.00 jotta olisin paikalla aamulla 7:n jälkeen...


Lokakuussa yksi elis*(320) ja vuodareita 4, vielä puuttuisi kaksi tavoitteesta 300.


LOKAKUUN VUODARIT : 4 /298

Aavikkokultarinta	3.10.2012	Porvoo	Söderskär 1p
Tunturihaukka	9.10.2012	Oulu	Rusko kp 1kv p
Kashmirinuunilintu	12.10.2012	Helsinki	Tähtitorninmäki 1p
Taigakirvinen	14.10.2012	Luvia	Säppi 1p